sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Vihkikirkon varaaminen

Me aloitimme häävalmistelumme kirkon varaamisella noin vuotta ennen sovittua hääpäivää. Ensin piti päättää, missä päin Suomea juhlittaisiin, Porissa vai Etelä-Suomessa entisessä kotikunnassamme. Päätimme, että häät järjestetään nykyisellä asuinpaikkakunnallamme, koska silloin pystyy itse järjestämään kaiken paremmin. Jos häät olisivat olleet muualla, olisi järjestely pitkälti siirtynyt muiden harteille. Tämä paikka on myös jo alkanut tuntua niin kodilta, ettei Etelä-Suomen vilskeessä osaa enää ollakaan.

Otimme yhteyttä Porin seurakuntaan ja saimme todeta yllätys yllätys olevamme myöhässä kirkon varaamisen suhteen. Haluamamme päivä, 7.7.2012, oli tietysti Keski-Porin kirkossa loppuun varattu. Saimme kuitenkin Noormarkun kirkosta varattua sille päivälle vihkiajan. Myöhemmin hoksasin, että jos häät ovat tuolloin, voisimme pitää ennen koiraleiriä vain yhden viikon häämatkan. Halusin ehdottomasti kahden viikon häämatkan jonnekin kaukokohteeseen, joten varasimme sittenkin päivän 30.6.2012. Kirkkona myös silloin Noormarkun kirkko, koska Keski-Porin kirkko oli silloinkin täyteen varattu. Puoli vuotta ennen häitä hoksasin kysyä uudestaan Keski-Porin kirkosta vihkiaikaa ja saimme kuin saimmekin ajan:) Eli kirkkoasia saatiin lopullisesti päätettyä tammikuussa 2012 ja päiväksi tuli 30.6.2012 klo 13.

Vinkki: Vaikka aikainen lintu madon nappaakin, jos jäät vaille haluamaasi kirkkoa/juhlapaikkaa, kysele vuoden mittaan peruutuspaikkoja.

Noormarkun kirkko:
http://www.porievl.fi/index.php/noormarkun-seurakunta


Keski-Porin kirkko, meidän vihkikirkkomme:
http://www.porievl.fi/index.php/keski-porin-seurakunta
Keski-Porin kirkko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti